Heijastavat lapaset

Syksy tuo mukanaan aina kaksi vakkaria: pimeyden ja neulontainnon. Ja niin kävi tänäkin vuonna. Tosin pimeys ja harmaus tuntuvat pahemmilta kuin koskaan. En edes muista, milloin olen viimeksi nähnyt aurinkoa tai sinistä taivasta.
Lue loppuun

Chunky beanie

Ajattelin jo säästää tämän pipoa käsittelevän postauksen ensi syksylle, kun viime viikko mentiin jo niin keväisissä oloissa ja harteilla keikkui vain nahkatakki. Vaikka takaraivossa kuiskuttelikin takatalven uhka, ajattelin positiivisesti, että jos sitä ei tänä vuonna vaikka tulisikaan. Tänään kuitenkin kun aukaisin verhot, lunta tuiskutti kovemmin kuin naismuistiin ja jalkakäytävät olivat useamman sentin lumivaipan alla. Tämä päivä on kuin onkin siis ihan hyvä pipokirjoitukselle.
Lue loppuun

Yhdistin kaksi addiktiota

Oikeastaan ensimmäinen addiktio aiheutti toisen addiktion ja sitten päätin yhdistää ne. Tai toinen addiktio johti vielä kolmanteenkin. Ja sitten yhdistin ne. Aluksi minuun nimittäin iski neuloosi, joka aiheuttaa kauheaa neulomishinkua ja koko ajan vaan pitäisi neuloa.  Lue loppuun

Heijastava neulepanta

Minulla on melkein poikkeuksetta hiukset ponnarilla tai nutturalla. Ja silloin pipon käyttäminen on hieman nihkeää, kun ponnari painaa päätä pipon alla tai vaihtoehtoisesti ponnari pitää aukaista ja hiukset sähköistyy tai lässähtää. Siksi tykkään käyttää leudommilla ilmoilla neulepantaa pipon sijaan.  Lue loppuun