Heijastavat lapaset

Syksy tuo mukanaan aina kaksi vakkaria: pimeyden ja neulontainnon. Ja niin kävi tänäkin vuonna. Tosin pimeys ja harmaus tuntuvat pahemmilta kuin koskaan. En edes muista, milloin olen viimeksi nähnyt aurinkoa tai sinistä taivasta.

Minulta on puuttunut jo hetken aikaa hyvät lapaset, kun mummoni ei niitä enää täällä ole neulomassa, joten päätin ryhtyä itse toimeen ja neuloa lapaset. Ostin jo joskus viime talven puolella Novitan valkoista Hohde-lankaa, johon on laitettu sekaan heijastavaa lankaa, joten lanka heijastaa hieman valojen siihen osuessa. Lanka vastaa paksuudeltaan ja ominaisuuksiltaan perus 7-veikkaa, joten se on käytettävissä sellaisenaan useimpiin neuleohjeisiin. Villasukkia tai muuta ulkovaatteiden tai kenkien sisään jäävää siitä ei välttämättä kannata neuloa, mutta pipo, lapaset tai kaulahuivi ovat aika toimivia neulomuksia tällaisesta langsta. Toki myös esimerkiksi villasukan varret tai säärystimet, jos ne jäävät näkyviin.

Mikäs siis sen parempaa kuin yhdistää lapasiin tämä heijastava lanka, kun kädet ovat usein näkyvillä ulkona liikkuessa ja kävellessä ne vieläpä liikkuvat hyvin kropan molemmin puolin. Heijastavan langan näkyvyys on siis aika ideaalilla paikalla reisien vieressä heiluessa. Ilman terävän valon osumista neulospinta näyttää hyvin neutraalilta sekaväriseltä langalta, mutta valon osuessa heijastavat langat loistavat neuloksen seasta. Ylemmässä kuvassa yritin salaman avulla havainnollistaa, kuinka langat loistavat, mutta eipä tuosta kuvasta oikein saa tolkkua. Yllättävän hyvin lanka kuitenkin heijastaa livenä. Heijastintahan nämä eivät korvaa, mutta ovat mielestäni aika toimivia lisäämään näkyvyyttä tuolla niin järkyttävässä pimeydessä ja synkkyydessä.

Hämmästyin muuten aika paljon (ja sitten en kuitenkaan yhtään), kun luin Hesarin jutun, että vain noin puolet ulkona liikkujista käyttävät heijastinta. Super typerää! Heijastin lisää niin paljon näkyvyyttä ja autoilijalle heijastinta käyttävä liikkuja näkyy hurjan paljon paremmin. Pieni hinta hengestä ja turhista sydämen tykytyksistä. Jos siis kaipaa tyylikästä ja helppoa lisää pimeässä näkymiseen, toimivat tällaiset hohtavat lapaset tähän jo ihan kivasti. Ei ole roikkuvia tai kolisevia osia, ainoastaan lämmikettä käsille ja sivuosassa myös pientä heijastusta.

Neuloin lapaset Novitan peruslapasen ohjeella, jolla olen nyt neulonut elämäni neljästä lapasparista kolmet. Helppo, nopea ja selkeä neulottava. Ja muistutan, etten ole mikään mestarineuloja, enkä ole esimerkiksi niitä villasukkia oppinut vieläkään neulomaan, mutta nämä onnistuvat ilman sen kummempia otsan kurtistuksia. Yhdestä kerästä saa helposti yhden parin lapasia ja lankaa jää vielä pikkunöttönen ylikin. Neuloin veljellenikin yhden parin, sillä tiedän hänen olevan ihan surkea käyttämään heijastimia, eikä hän ole tainnut pahemmin lapasiakaan saada mummomme kuoltua yli kymmenen vuotta sitten.

@: UNELMAMAJA@GMAIL.COM
SEURAATHAN UNELMAMAJAA MYÖS NÄISSÄ KANAVISSA
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

Kiva, kun jätät kommenttia.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s