Lasinaluset pienellä twistillä

Yksi ärsyttävimmistä asioista lasipöydän ja juomalasien yhdistelmässä on lasipöydän pintaan jäävät rinkulat märästä juomalasista. Olohuoneen ja keittiön pöydät ovat tässä huushollissa molemmat tietenkin lasikantisia, joten lasinalusia löytyy sieltä täältä. Jotta alusia tulisi myös käytettyä, tulee niiden olla helposti käden ulottuvilla ja näkyvissä. Niinpä onkin mukavaa, että aluset ovat kivan näköisiä.
glass_and_coasterdrinking_jar
Korkki ja kupari kuuluvat ihan lempparimateriaaleihini, kumpikin sellaisia lämpimiä materiaaleja, olematta kuitenkaan lällyjä. Yhdessä näistä materiaaleista syntyy mielestäni aika mieletön kombo. Koska korkki ja kupari ovat kuitenkin väreiltään hyvin lähellä toisiaan, kaipaavat ne rinnalle tyystin eri väriä, esimerkiksi valkoista, päästäkseen täyteen loistoonsa. Lähdin tältä pohjalta suunnittelemaan lasinalusia, jotka olisivat toteutukseltaan mukavan yksinkertaiset tehdä itse. Tai no, niin itse kuin voi valmiita lasinalusia hyödyntää.
anchor
coasters
Käytin näihin valmiita korkkisia lasinalusia, teippiä, valkoista huonekalumaalia ja kuparinväristä spraymaalia. Sommittelin ensin teipeistä kuvioita lasinaluseen ja maalasin ne valkoisella maalilla. Kun maali oli kuivunut kunnolla, leikkasin kontaktimuovista sabluunat, joiden avulla suihkuttelin spraymaalilla vielä toiset kuviot alusten pintaan. Tykkään, kuinka kupari ikään kuin hukkuu tuohon korkkiin, mutta oikeassa valaistuksessa tai valon kulmassa kuvio heijastuukin mukavasti esiin. Aika yksinkertainen askartelu, jota voi varioida loputtomiin. Kun käyttää eri värejä, kuvioita, asetelmia, you name it, tulee ilmeestä taas ihan erilainen.

eng DIY coasters with cork, spray and tape. I used copper spray and white paint to make some nice patterns. By chancing the paint colors you will have various different looks.

@: unelmamaja@gmail.com
Facebook // Instagram // Bloglovin // Blogit.fi

3 kommenttia artikkeliin ”Lasinaluset pienellä twistillä

Kiva, kun jätät kommenttia.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s