Etanat ja muut nilviäiset tuntuu jakavan ruokailijoiden mielipiteet aika jyrkästi kahtia. Toinen osa rakastaa ja toinen osa (ainakin kuvittelee) vihaavansa. Itse kuulun siihen porukkaan, jonka lemppariruokia on etanat. Joojoo, tiedetään, ällöttävää!
Kieltämättä, jos antaisi ennakkoluuloille ja ensivaikutelmalle tilaa, voisin olla aika eri mieltä. Säilyke-etanat säilytetään sameassa, pahan hajuisessa liemessä, jonka lemu ei kyllä nostata ruokahalua. Eikä nuo limanuljaskat mitään kauhean kauniitakaan ole. Jos näitä seikkoja ei huomioida sen enempää, saa näistä tarjolle aika maukkaan ja hauskankin pikkusapuskan.
Etana itsessään ei maistu ihan kauheasti miltään, mutta pienellä freesauksella siitä saa makua jo eri tavalla irti. Ja herkuttelun kruunaa vaalea höttöleipä, jolla etanapannun montut saa putsattua sulasta voista. Etanat on mun mielestä parhaimmillaan valkosipulivoissa paistettuina.
Eli kaikessa yksinkertaisuudessaan sotketaan voi ja valkosipulimurska tasaiseksi massaksi, asetellaan etanat niille tarkoitettuun pannuun (tai ihan vain uuninkestävään kulhoon) ja lykätään reilut valkosipulivoinökäreet etanoiden päälle. Koko komeus uuniin 250º, kymmenisen minuuttia tai sen aikaa, että voi on kunnolla sulanut. Jos nurkista löytyy tuoretta persiljaa tai vaikkapa korianteria, voi sitä silputa uunituoreiden etanoiden päälle tai jo ennen uuniin laittoa voimassan joukkoon.
Varoituksen sanana, etanat on todella kuumia uunista tullessaan. Kannattaakin nostella nilviäisiä omalle lautaselle jäähtymään ja sillä aikaa vaikka dippailla tuoretta leipää voisulaan. Ja ei kuin nautiskelemaan ennakkoluuloista huolimatta!
Unelmamaja 