Vaikka sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, tekee sanat joskus kuvastakin kiehtovamman ja informatiivisemman. Näin on ainakin ollut monen kuvan kohdalla, kun bloggaajat ovat avanneet kuviensa taustoja suositussa blogihaasteessa, joka lähti liikkeelle Lentopelko-blogista.

Blogihaasteessa on ideana kertoa tarina kymmenen matkakuvan takaa. Päätin itsekin tarttua haasteeseen ja penkoa kuva-arkistojani annettujen aiheiden mukaan. Oli muuten välillä hankalaa valita kuvaa kyseiseen aiheeseen. Kuvat on nyt kahlattu läpi (siltä osin kuin niitä tämän koneen syövereistä löytyi), joten sinäkin pääset kurkkaamaan pienien tarinoiden kautta matkakuvieni taakse. Lisäsin joidenkin kuvien alle linkkejä, joista pääset lukemaan enemmänkin kuvaan liittyviä kirjoituksia.

Kuva lentokoneen siivestä

Lentokoneen siivistä tulee otettua aika usein kuvia koneessa ollessa. Tämä kuva on otettu vuonna 2016 elokuun lopussa, kun heitimme viikon reissun jälkeen kuuden partioystäväni kanssa moikat Unkarille aikaisin aamulla auringonnousun aikaan. Olimme nukkuneet reissumme viimeisen yömme Budapestin lentokentällä aikaisen lennon vuoksi. Onneksi mukana oli partioreissun takia makuupussit, jotka tekivät nukkumisesta huomattavasti mukavampaa ja lämpöisempää ilmastoidulla lentokentällä.

Paras vahingossa onnistunut otos

Ei tarvitse mennä kuin muutama kuukausi taaksepäin, kun nappasin tämän kuvan helteisessä Cortonassa. Olimme päiväretkellä vanhempieni ja serkkuni kanssa sympaattisessa Cortonassa, Italian Toscanassa. Istuimme kaupungin aukiolla ihmettelemässä menoa ja meininkiä, kun paikalle sattui suloinen päiväkotiryhmä. Räpsäisin muutaman kuvan touhuavista tenavista ja kuvaan osui hauskasti myös vanhempaa väkeä, mikä tekikin kuvasta mielenkiintoisemman. Nuoria ja vanhoja ihmisiä sulassa sovussa paahtavan auringon alla.

Löydät täältä lisää kesälomaturinoita Toscanasta
Täältä voit lukea, kuinka Cortonan kaupunki hurmasi

Matkakuva, joka saa hyvälle tuulelle

Tiedättekö, on ihan todella vaikeaa valita vain yksi matkakuva, joka saa hyvälle tuulelle! Kävin paljon kamppailua, mikä kuva pääsee tähän, sillä matkoilta on niin paljon kivoja kuvia. Suurin osa kuvista rajautui kuitenkin pois, sillä melkein kaikissa kuvissa esiintyy ystäviäni ja sukulaisiani, enkä tiedä, haluavatko he pärstäänsä tänne ihmeteltäviksi. Niinpä muutaman finaalikuvan jälkeen päädyin kuvaan, joka on napsaistu heinäkuussa 2013 Alankomaissa ollessani Explorer Belt -partioreissulla vaeltamassa 200 km kymmenen päivän aikana. Kuvanottohetkellä takana on noin 195 kilometriä ja maali alkaa häämöttää. Istahdimme vaellusparini kanssa tien reunaan, pellon laitaan pitämään vielä viimeistä taukoa ja ihastelemaan auringonlaskua. Vasen silmäni oli teipattu umpeen ärhäkän silmätulehduksen takia ja jalkoja komistivat viimeisenä vaelluspäivänä ilmestyneet pari rakkoa. Fiilis oli tuolloin aivan huippu ja se tunne tulee edelleen todella vahvasti mieleen tätä kuvaa katsoessani.

Lue täältä, kuinka EB-kupla vei mennessään

Luontokuva

Elettiin vuotta 2007, kun olin Brasiliassa vaihto-oppilaana lukioikäisenä. Vuoden ehdottomia kohokohtia oli, kun pääsin vaihto-oppilaille järjestettävälle Amazonin matkalle. Olimme Amazonin sademetsäalueella 10 päivää nukkuen niin viiden tähden hotellissa kuin kuvassa näkyvässä jokilaivassa riippumattoineen. Mieleenpainuvimpia hetkiä oli, kun vihdoin starttasimme jokimatkamme Manausin kaupungista ja jokilaivamme lipui tumman ja vaalean veden rajapinnassa vesien sekoittumatta. Kyseessä on Encontro das águas, jossa tumma ja vaalea vesi virtaavat usean kilometrin rinnakkain sekoittumatta toisiinsa.  Vedessä on ikään kuin veteen piirretty viiva, kun tumma vesi, Rio Negro, sademetsä- ja suoalueilta peräisin oleva hapan ja humuspitoinen vesi kohtaa Andeilta peräisin olevan sedimenttipitoisen vaaleanruskean veden kanssa. Kuvaa katsoessani, päässäni alkaa samantien soida Jammilin Praieiro, jota soitimme hirveällä mökällä omasta laivastamme, jotta porukkamme toinenkin laiva kuuli musiikin ja pystyi tanssimaan kannella.

Kuva yläilmoista

Näin aikuisiällä olen huomannut, etten enää nauti hirveästi korkeista paikoista. Tästä huolimatta Torontossa oli päästävä CN-Toweriin ihastelemaan kaupunkia yläilmoista käsin. Itseasiassa tornit, vankat rakennelmat tai vuoret ei niinkään saa aikaan vilunväristyksiä, vaan hetket, jolloin tunnen olevani vaarassa korkeuksissa, esimerkiksi jollain vähän epäilyttävällä alustalla. Yksi tällaisista hetkistä oli, kun istuin CN-Towerin lasilattialla 342 metrin korkeudessa viime joululomalla. Vähän piti kerätä rohkeutta, että rohkenin mennä lasiruudun päälle, vaikka infossa kerrottiinkin lasin kestävän tuhansia kiloja. Eli oikeasti mitään hätää ei ollut. Loppuen lopuksi hengailimme pidemmänkin aikaa lasilattian päällä ihmetellen näkymiä.

CN-Tower ja Toronton muita nähtävyyksiä
Tästä pääset lukemaan kaikki Toronto-kirjoitukseni

Postikorttimaisema

Hyvin ikoninen ja tunnistettava kuva tuosta kenguruiden maasta. Australia oli pitkään saavuttamaton unelmani ja erilaiset käänteet pitivät huolen, etten meinannut millään päästä sinne. Ensin hain Australiaan vaihtoon jo 9.-luokkalaisena ja sainkin vaihtopaikan sieltä, mutta paikkani peruttiin, koska sieltä ei tullut ketään Suomeen vaihtoon. Muutama vuosi myöhemmin minun oli tarkoituksena mennä moikkaamaan veljeäni Australiaan vanhempieni kanssa. Veljeni oli yliopistovaihdossa Surfers Paradisessa, mutta matka ajoittui juuri ylioppilaskirjoituksieni kanssa päällekkäin. Niinpä en päässyt toisellakaan yrittämällä. Kuppi meinasi mennä ihan täysin nurin, kun kolmannen kerran yritin lähteä Ausseihin 2010 keväällä. Äitini pikkuserkun häät oli oiva syy suunnata maapallon toiselle puolelle, mutta Eyjafjallajökullin tulivuori purkautui ja tusautti tuhkapilven lentoliikenteen haitaksi vuorokausi ennen lentojamme. Onnekseni 2010 loppuvuonna matka vihdoin ja viimein onnistui ja sainkin viettää kolme viikkoa tuossa ihanassa maassa. Kuva on napattu ihan ensimmäisenä päivänä saavuttuamme apajille. Paikalla oli totta kai vietävästi porukkaa, mutta kuvasta tuli mukavan harmoninen täysikuineen kaikkineen.

Kuva matkaseurasta

Lapsena ja nuorena matkaseuranani olivat aina vanhempani, veljeni ja satunnaisesti myös mummu ja vaari. Nykyään matkaseura vaihtelee ystävistä vanhempiini ja omaan seuraani, mutta silti tällä kertaa maininnan saavat partioystäväni, joiden kanssa olen saanut matkustaa kolme erillistä kuukauden mittaista reissua 2013, 2015 ja 2017. Seuraava kohde onkin jo tiedossa, kun suuntaamme 2019 kesällä Yhdysvaltoihin maailman suurimmalle partioleirille. Aiemmissa matkoissa kyseessähän on tietenkin jo mainittu Explorer Belt -matka. Matkoilla on tullut tutustuttua aina yli 30 uuteen suomalaiseen sekä lisäksi muihin matkan varrella tutuiksi tulleisiin tyyppeihin eri maista. Tässä ollaan kesäkuussa 2017 Saksassa Nürnbergissa paikallisella partiotalolla, jossa vanhat partiotutut olivat ottamassa meitä vastaan majoittumaan. Kuvassa pelataan matkaporukan lempparipeliä, Molinoa. Pelin jälkeen saimme nauttia tuoreista pretzeleistä ja tuhdista sipuli-juusto-levitteestä.

Fiilistelykuva palmun alla

Palataan jälleen hetkeksi Amazonin sademetsään ja vuoteen 2007. Eräänä päivänä suuntasimme viidakon keskellä olevaan kylään paistamaan tapioca-lettuja ja tutustuimme erilaisiin elinkeinoihin. Yksi näistä oli marjakerääjien työ. Keräilijät kiipeävät sileitä runkoja pitkin puihin ja noukkivat puun latvasta marjoja. Myös me saimme itse kokeilla puuhun kiipeämistä. Minusta on olemassa kuva, jossa olen kuumeisena 20 cm maanpinnan yläpuolella. Ja sen ylemmäksi en päässytkään, toisin kuin porukkamme muutama etevämpi poika. Muutaman päivän päästä kiipeäminen ei olisi onnistunutkaan, sillä jouduin skorpionin pistämäksi keskellä sademetsää.

Hyvää huomenta -kuva

Oih ja voih! Tämän aamupalan kun saisi edes joskus lähivuosina taas, niin olisin onnellinen. Olimme viime joulukuussa ystäväni Anninan kanssa Kööpenhaminassa ja menimme yksi aamu meille suositeltuun aamupalapaikkaan, Mad & Kaffeen, aamiaiselle. Paikka on todella suosittu, joten jouduimme hetken jonottamaan aurinkoisella, mutta viileällä terassilla, jotta pääsimme sisätiloihin syömään. Tarjoilija kysyi nimeäni jonotusta varten ja vastasin nimekseni Hoffrén, sillä ulkomailla sukunimeni toimii huomattavasti helpommin kuin etunimeni. Tosin ei toiminut helpohko Hoffrén tällä kertaa. Eikä Sanna. Lopulta taisin sanoa olevani Sarah. Sen tarjoilija sai kirjoitettua ylös.

Lue täältä lisää tietoa ja kokemuksia Mad & Kaffesta
Kaikki Kööpenhamina-kirjoitukset täällä

Lempikaupunkini

Lempparikaupungin valinta oli hirveän vaikeaa, sillä olen lähivuosina ihastunut kaupunkimatkailuun ja moni kaupunki tuntuu omalta. Loppukamppailuun selvisivät Kööpenhamina, Toronto ja Budapest, mutta voiton vei lopulta veljeni kotikaupunki Kanadassa. Toronto vei sydämeni ihan täysin vieraillessani siellä viime jouluna. Napsaisin kuvan jouluaatonaattona, kun suuntasimme äitini kanssa luisteluradan ohi elokuvateatteriin katsomaan Sing-animaatiota. Luistelurata, Toronto-teksti ja kaupungintalo on yksi Toronton kuvatuimpia paikkoja ja kerääkin paljon porukkaa puoleensa. Tiesitkö muuten, että kaupungintalon on suunnitellut suomalainen arkkitehtinelikko?

Mikä oli sinun suosikkisi näistä kuvista?

@: UNELMAMAJA@GMAIL.COM
SEURAATHAN UNELMAMAJAA MYÖS NÄISSÄ KANAVISSA
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN