Itsetehty tabletin suojapussukka

Juuri kun olin saanut tietää, että istahdan tänä syksynä jälleen tauon jälkeen opintojen pariin ja läppärille olisi pöytäkoneen sijaan taas käyttöä, päätti läppärini muuttua hankalaksi. Läppärini on jo lähemmäs 10 vuotta vanha, painaa 3,5 kiloa ja akku sanoi juuri itsensä irti. Turkasen hidas ja kenkkuilevakin se on nykypäivänä. Niinpä näin edessäni tabletin mentävän aukon.  Lue loppuun

Raparperihillo

Muistattehan, että elokuu on kesäkuukausi ja vielä on mahdollisuus pistää kesän makuja purkkiin odottelemaan syksyn ja talven energiatankkauksia. Itse purkitin raparperia ja mansikkaa helpoksi sekahilloksi piristämään aamupuuroa ja iltapannaria. Tämä hillo on helppo valmistaa ja säilöä, tarvitset vain muutaman raaka-aineen, kattilan ja hillopurkin.
Lue loppuun

Yrtit osaksi keittiötä

Menipäs siihen kauan, ennen kuin tajusin, kuinka saada yrtit pysymään mahdollisimman pitkään hengissä kotioloissa. Aiemmin yrtit nuupahtivat, jäätyivät tai muuten vain menivät käyttökelvottomiksi pikavauhtia. Tajusin jossain vaiheessa koittaa säilyttää yrttejä huoneenlämmössä, pohja upotettuna vesiastiaan. Ja tämähän auttoi! Tosiaan, tämä oivallus tapahtui vasta ihan hetki sitten.  Lue loppuun