Täydellinen suklaakakku

Viime viikon perjantaina oli viimeinen työpäiväni oikeissa töissä ennen syksyn opintojen alkua. Vaikka tässä olevinaan lomailenkin, en ehdi hengähtää kuin vasta elokuussa. Nyt olisi saatava kämpän tavarat kasaan tämän viikon aikana, samoin kuin Suomen suurimman partioleirin leirilehden ulkoasu ja sitten olisi vielä itse leirikin tiedossa. Onneksi viime viikolla ennätin kuitenkin yksi ilta yhdentoista aikaan leipomaan taivaallisen hyvän suklaakakun työkavereille läksiäisherkuksi. Jäipähän ainakin hyvä maku mieleen.

Lue loppuun

Helppo juhannustuliainen

Niin tässä vaan juhannusviikkoa huristellaan eteenpäin kovaa vauhtia. Monella tuntuu olevan tänään jo  vapaata ja juhannukseen valmistaudutaan asiaan kuuluvalla hartaudella. Itsekin olen puolen päivän jälkeen vihdoin siirtynyt juhannuslaitumille ja suuntaan maaseudun rauhaan kuuntelemaan kuikkien kujellusta. Eilen iltana päätin kuitenkin vielä väsätä nopeat juhannusviemiset.
Lue loppuun

Luovuttajajuhla

Eikö olekin vähän koominen tuo otsikon sanapari, luovuttaja ja juhla? Ainakin, jos ei tiedä asiayhteyttä sen enempää. Yleensähän yhteiskunnassamme juhlitaan voittajia, selviytyjiä ja sankareita, eikä luovuttajia. Ainakaan luovuttajan perinteisessä merkityksessä. Viime tiistaina pääosasassa olivat kuitenkin nimenomaan luovuttajat, jotka ovat juhlansa ansainneet.  Lue loppuun

Kivaa vappua!

Alkuvuosi on mennyt jotenkin aivan huippu nopeaa vauhtia! Eletään jo reippaasti kevään puolella, juhlien vappua ja odottaen lähestyvää kesää. Täksi vapuksi osuikin aivan superit ilmat ja auringosta saa nauttia kilpaa hymyilevien vappujuhlijoiden kanssa.

Lue loppuun

Kihlajaiskortti

Olen sellainen vähän hullu paperitäti (vrt. hullu kissatäti) ja tykkään jemmailla kirjoituspöydän laatikkoon kivoja kortteja ja muistikirjoja. Onneksi valikoima onkin suht kattava ja monipuolinen, niin yleensä löytyy kortti tilanteeseen kuin tilanteeseen.  Lue loppuun