Kasvitieteellinen puutarha

Vietin reilu viikko sitten aikaani Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa. Puutarha sijaitsee Ruissalossa hyvien kulkuyhteyksien varrella, mutta silti tämä oli vasta toinen kerta, kun vierailin siellä. Ihmettelin ja ihmettelen edelleen kyllä suuresti, miksen ole siellä enempää käynyt.
Lue loppuun

Bambi

Pari viikkoa sitten, kun saimme nautiskella ihanan aurinkoisista ja lämpimistä päivistä, suuntasin yksi ilta Ruissaloon. Olin liikkeellä puoli yhdeksän aikaan, jolloin on otollista törmätä bambeihin, eli valkohäntäpeuroihin. Kävin katsomassa muutaman vakiopaikan, mutta jäin reissulta tyhjin käsin. Ei peuran peuraa.  Lue loppuun

Elitististä humputtelua

Nyt mennään Unelmamajan tontin rajoille ja isketään kiinni aika erilaiselle aihealueelle kuin yleensä. Käsi ylös, kenen mielestä golf on elitististä juppihumputtelua ja rikkaiden egon pönkitystä? Aika monella on tuntunut jäävän päälle kasarin mielikuvat tuosta lajista.  Ja ehkä ihan syystä. Haluan tehdä paljastuksen.
Lue loppuun

Miljoona linnunpönttöä

Oletko jo kuullut YLEn maaliskuussa lanseeraamasta Miljoona linnunpönttöä -kampanjasta, jonka tavoitteena on nimensä mukaisesti saada Suomeen miljoona toimivaa linnunpönttöä? Kampanja kalskahtaa ehkä vähän antiikkiselta, mutta ihan ajanhermolla tässä ollaan. Tällä kamppiksella nimittäin vastataan kolopesijöiden asuntopulaan. Nyt on kerrankin kampanja, johon osallistuminen on helppoa sekä konkreettista. Kamppiksen tiimoilta on järjestetty jo erilaisia tempauksia ympäri maata ja kampanjan nettisivuilla on vinkkivitosta ynnä muuta mielenkiintoista aiheeseen liittyvää.
Lue loppuun

Pomponrahka

Onpa ihanaa, kun iltaisinkin alkaa olla jo valoisaa! Miten se valon määrä joka kevät hämmästyttääkin niin kovasti? Vai eikö olekin hassua, kuinka karhumaisesti sitä vaan talvella jumittuu kotiin ja kun kevään ensisäteet osuu silmään, alkaa riittää virtaa ihan eri tavalla? Tai ei kai se sen kummempaa ole, kun vähän asiaa pohtii. Enihau, piti sanomani, että tykkään keväästä ja lisääntyvästä valosta, mikä innostaa ulkoilemaankin ihan eri sfääreissä kuin pimeällä loskailmalla.  Lue loppuun