Arjen pelastajat jääkaapissa

Mielestäni on olemassa kaksi helposti prepattavaa ja hyvin säilyvää ruokalisuketta, joita pitäisi olla oikeastaan aina jääkaapissa: pikapikkelöity punasipuli ja aasialainen kurkkusalaatti. Molemmat ovat äärettömän helppoja valmistaa, mutta nostavat monen ruoan seuraavalle tasolle yksinkertaisuudellaan ja maukkaudellaan.

Lue loppuun

Aasialaiset maapähkinänuudelit

Rakastan helposti valmistuvia ruokia ja aasialaisia makuja. Nämä kaksi yhdistyvätkin kivasti näissä maapähkinänuudeissa. Nuudeliannoksen täytteitä voi varioida oman mielen mukaan ihan loputtomasti. Alla olevan setin koin sen verran toimivaksi, että haluan jakaa sen teillekin (sekä laittaa itselleni muistiin tulevaa varten).

Lue loppuun

Itse tehty ramenkeitto

Olen aika monessa asiassa vähän sellainen myöhäisherännäinen ja trendien perässäkulkija. Niin myös ramenkeiton kohdalla. Ramen on ollut pinnalla jo vuosia, mutta itse maistoin ensimmäisen kerran ramenia vasta kaksi vuotta sitten ja ihastuin ikihyviksi samointein.
Lue loppuun