Aasialainen vegemättö

Kyselin eilen Instagramin tarinoiden puolella, kiinnostaisiko enemmän käsityö- vai ruoka-aiheinen postaus. Enemmän puoltavia ääniä sai ruokaresepti, joten sellaista nyt lupausteni mukaan kehiin.
vegematto.jpg
Lopulliset prosentit taisivat olla 39% käsitöille ja 61% ruoalle. Käsityöt ja DIY-jutut siis myös jaksavat kiinnostaa, joten enköhän sellaistakin tässä jossain vaiheessa saa taas jaettavaksi. Kunhan vain ensin keksin jonkin tarpeeksi inspiroivan prokkiksen. Sitä odotellessa ruokajuttuja ainakin on tulossa, sillä ruokaa tulee syötyä joka päivä ja myöskin laitettua aika usein. Myös leivonta tuntuu kiinnostaa minua erityisen paljon näinä aikoina, kun kotona tulee vietettyä paljon aikaa.

Tällä kertaa luvassa on kuitenkin helppo ja maukas vegaaninen mättö. En oikein keksinyt mättöä parempaa nimeä tälle aika mitättömän näköiselle sapuskalle, ja sillä nimellä se on tässä mukanani kulkenut nyt sitten jo hetken aikaa. Eikä mitään tietoa, onko tämä Aasiaa nähnytkään, mutta itselleni makumaailmasta tulee mieleen aasialaiset ruoat. Ruokaa on helppo varioida käytettävillä kasviksilla ja on tosiaan täysin vegaaninen tällaisenaan. Myös gluteeniton, jos huomioit käyttää gluteenitonta soijakastiketta. Tapani mukaan määrät ovat suuntaa antavia, mutta suurin piirtein näillä määrillä teen itse tätä.
vegeruoka.jpg
4 annosta

TARVITSET:

  • ½ parsakaali tai kukkakaali
  • ½ varhaiskaali
  • 3-4 porkkanaa
  • 2-3 sipulia
  • 3 valkosipulin kynttä
  • 1 rss (250g) kirsikkatomaatteja
  • 150 g (pakaste)herneitä
  • 300 g savutofua
  • 2 dl kookoskermaa (tai jos et välitä kookoksen mausta, käy erilaiset kaurakermat loistavasti)
  • 3-4 rkl (gluteenitonta) soijakastiketta
  • loraus öljyä
  • mausteita

TEE NÄIN:

  1. Pilko vihannekset ja tofu sopiviksi suupaloiksi
  2. Heitä pilkotut porkkanat kiehumaan suolattuun veteen
  3. Kaada kuumalle paistinpannulle (iso paistinpannu, kasari tai kattila) öljyä ja paista kuutioitua tofua, niin että tofupalojen pinta ruskistuu kauniisti
  4. Lisää parsakaali, varhaiskaali, sipuli, valkosipuli ja  kirsikkatomaatit, kuullota hetken aikaa, jotta vihannekset kypsyvät
  5. Lisää lähes kypsät porkkanat pannulle, paista hetken aikaa
  6. Kaada sekaan kerma ja soijakastike
  7. Lisää sulaneet herneet sekaan
  8. Anna olla koko komeuden hetken aikaa hellalla sen verran, että koko annos lämpenee kauttaaltaan
  9. Tarkista maku, lisää suolaa ja mausteita tarvittaessa
  10. Nauti!

vegaaniruoka.jpg

@: UNELMAMAJA@GMAIL.COM
SEURAATHAN UNELMAMAJAA MYÖS NÄISSÄ KANAVISSA
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

Kiva, kun jätät kommenttia.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s