Gluteeniton vispipuuro

Pienenä vispipuuro oli minulle yhtä suurimmista herkuista mannapuuron ohella. Vaaleanpunaisen puuron pinnalle kuului laittaa reilusti sokeria ja reunoille tilkka maitoa pehmentämään puuron hieman kirpeää makua. Meillä vispipuuro valmistettiin perinteisesti aina puolukoista ja mannasuurimoista, ja oli tuskaa odottaa, että puuro jäähtyi tarpeaksi, jotta sen pystyi vaahdottamaan kunnolla kuohkeaksi.
Lue loppuun

Herkulliset sarvet

Muistelen leiponeeni näitä herkkusarvia ensimmäisen kerran noin vuosi sitten. Ensimmäisten leivontakertojen jälkeen kehittelin reseptiä eteenpäin niin, että nyt ohje on mielestäni juuri oikeanlainen. Tätä leipomusta minulta toivotaan eniten, eli ilmeisen hyviä myös muiden mielestä.  Lue loppuun

Hallituspiiras

Ei hätää, en aio alkaa paasata valtiomme hallituksesta, sen budjeteista tai vastuualueista. Sen sijaan raapustelin ylös ainejärjestömme hallituksessa suosiota saaneen piirakan ohjeen, jotta se olisi jatkoa varten helposti löydettävissä ja ehkä siitä on sinullekin iloa. Lue loppuun