Pienenä vispipuuro oli minulle yhtä suurimmista herkuista mannapuuron ohella. Vaaleanpunaisen puuron pinnalle kuului laittaa reilusti sokeria ja reunoille tilkka maitoa pehmentämään puuron hieman kirpeää makua. Meillä vispipuuro valmistettiin perinteisesti aina puolukoista ja mannasuurimoista, ja oli tuskaa odottaa, että puuro jäähtyi tarpeaksi, jotta sen pystyi vaahdottamaan kunnolla kuohkeaksi.
Nykyään kun sapuskat tulevat pääosin oman kokeilevan keittiön kautta, olen testaillut vispipuuroa eri marjoista ja viimeisen vuoden aikana olen vaihtanut myös mannasuurimot gluteenittomaan versioon. Jossain vaiheessa, kun vaihdoin kaappien sisältöä pääosin gluteenittomiin tuotteisiin vatsani takia, löysi äitini mannasuurimoiden tilalle riisijauhot. Kyseessä on Farinan karkea riisijauho, joka soveltuu erinomaisesti esimerkiksi juuri vispipuuron valmistukseen. Myös puolukka on syrjäytetty ja nykyään laitan lähes poikkeuksetta kahta tai kolmea eri marjaa sekaisin. Kun seassa on muita marjoja, ei pinnalle tarvitse enää sokeria tai maitoakaan. Tosin ei ne makua huononnakaan…
TARVITSET:
- 1 litra vettä
- 5-6 dl marjoja (puolukka, vadelma, mansikka, mustikka, punaherukka jne)
- 1,5 dl riisijauhoja (Farinan karkea riisijauho)
- 0,5 dl sokeria
- ripaus suolaa
TEE NÄIN:
- Keitä marjoja litrassa vettä noin 10 min.
- Lisää riisijauhot ja keitä keskilämmöllä noin 10 min välillä sekoitellen.
- Lisää sokeri ja suola, sekoita.
- Anna puuron jäähtyä kunnolla, talvella kattilan voi laittaa vaikka parvekkeelle hetkeksi.
- Vatkaa yleiskoneella tai sähkövatkaimella kuohkeaksi.
- Nauti!
Kuinka sinä nautit vispipuurosi?