Lueskelin hetki sitten kirjoittamaani koostetta vuodesta 2017 ja ajattelin, että edes itseäni varten on kiva kirjoitella tästäkin päättyvästä vuodesta samanmoinen. Kummasti vuodet puuroutuvat toisiinsa, joten on mielenkiintoista lueskella myöhemmin muutamia pääkohtia kuluneilta kuukausilta.
Vuosi alkoi ja myös päättyy niin kovin suositulla Balilla. Koko vuotta en täällä kuitenkaan ole luuhannut, vaan lennähdin jälleen loppuvuodeksi lämpimään. Tammikuun ja joulukuun väliin on mahtunut yhtä jos toistakin puuhaa ja tapahtumaa. Vuosi sisälsi sekä aivan ihania että sydäntä raastavia tapahtumia.
Tammikuu
Vuosi vaihtui upeissa maisemissa Balilla Uluwatun rannalla. Kolmen viikon Bali-reissailu alkoi olla loppusuoralla ja kävinkin nakuttamassa viimeisenä Bali-päivänäni lisää mustetta ihooni kahden pikkupikkutatuoinnin muodossa. Reissun viimeiset päivät vietin hämmentävässä Jakartassa. Vaikka vuosi alkoi aivan upeasti, sain Suomeen palatessani kuulla sydänpohjiani riipivän tiedon, sillä samana päivänä kun palasin Suomeen, rakas mummuni oli nukkunut pois. Myöhemmin saman kuun aikana siis hyvästelin viimeisen isovanhempani viimeiselle matkalleen. Kaiken tämän lisäksi tammikuun aikana hyppäsin myös ainejärjestömme puheenjohtajan saappaisiin.
Helmikuu
Kipakan talven ollessa parhaimmillaan löysin oman rauhoittumispaikkani Joensuun Kuhasalosta ja tein sijaisuuksia ihastuttavassa Kiihtelysvaaran kyläkoulussa, jossa kävin pitkin lukuvuotta sijaistamassa. Aloittelin pikkuhiljaa pakertamaan myös kandiani. Puolivälissä kuuta sain puhelun uudesta työstäni, jossa aloittaisin maaliskuussa. Helmikuun kruunasi jälleen opeopiskelijoiden Talvipäivät. Tällä kertaa suuntasimme Tampereelle parin tuhannen opeopiskelijan voimin. Onneksi kohta päästään taas viettämään opeopiskelijoiden parasta aikaa. Varo vaan, Raum!
Maaliskuu
Kuukausi hujahti kouluhommien, flunssien ja reissujen parissa. Olin melkein koko kuukauden kipeänä, joten kuukaudesta ei ihan kauheasti ole kerrottavaa. Amsterdamin reissusta kuitenkin on kerrottavaa! Reissasin Anninan kanssa Hoffrénin & Kräkinin aamupalamatkoille Dameihin kuun puolivälissä. Reissusta palattuani yritin kovasti parannella sitkeää flunssaa ja yskää, ennen kuin suuntasin kuun lopussa Torontoon moikkaamaan veljeäni. Uudet työt oli tarkoitus aloittaa reissujen välissä, mutta sitkeä flunssa oli eri mieltä.
Huhtikuu
Kuukausi alkoi Torontossa, Kanadassa, jossa kävin ihailemassa Niagaran putouksia (viime kerrasta putouksilla oli hujahtanut 20 vuotta) ja ryhmämatkailin Niagaran alueella. Sain matkaseuraksi muutamaksi päiväksi myös enoni ja kaksi serkkuani. Pääsin vihdoin aloittamaan uudet työni Marimekon myymälässä. Kuun puolivälissä jouduin päivystykseen kammottavan päänsäryn takia, sain myöhemmin diagnoosiksi aurattoman migreenin ja siihen lääkityksen. Osallistuin yhden viikonlopun ajan Suomen opettajaksi opiskelevien liiton liittokokoukseen Helsingissä, josta matkasin treffeille Turkuun. Loppukuusta lopeteltiin toinen yliopistovuosi ja aloitettiin opiskelijavappu, joka loppui itselläni lyhyeen, kun sairastuin jälleen flunssaan.
Toukokuu
Kuljin vaaleanpunaiset lasit silmillä, nautin upeista hellekeleistä Joensuun avantouimareiden saunalla ja tein töitä. Kyllästyin jatkuvaan sairasteluun ja hakeuduin viidennen kerran lääkäriin. Sain vihdoin diagnoosiksi astman ja siihen lääkkeet. Johan alkoi vihdoin parantuakin! Puolivälissä kuuta juhlimme rakkaaan ystäväni, Lauran, kolmekymppisiä. Toukokuun aikana teimme isoja päätöksiä ainejärjestömme tulevaisuutta koskien ja ilmoitin, etten ole käytettävissä loppuvuodeksi ainejärjestömme puheenjohtajana.
Kesäkuu
Ensimmäinen oikea kesäkuukausi soljui töiden sallimissa rajoissa. Piipahdin perheemme mökillä ja Kuopiossa pariin otteeseen. Muutenkin nautiskelin valtavasti upeasta kesäsäästä. Toki piipahtelin myös Turussa vahvistamassa vaaleanpunaisia lasejani. Kävin melomassa ja retkeilemässä. Harjoiteltiin kämppikseni, Suvin, kanssa tekemään breakdancesta tuttua mato-liikettä. Ei onnistuttu. Käytiin monena iltana pelailemassa korista, minkä jälkeen suuntasimme palautteleville uinneille avantouintiseuralle. Juhannuksena vietin pikajuhannusta parin päivän ajan, kun pitkät työputket painoivat päälle.
Heinäkuu
Alkukuusta hommasin pitkän tauon jälkeen salijäsenyyden. Kuntosali olikin ainoa viileä paikka heinäkuussa, tosin ilmastoinnista ei ollut paljoa apua hikitreeneissä. Töiden ja salin sivussa rentouduin muun muassa Turku-reissuilla, Ilosaarirockilla ja Pori Jazzeilla. Jazzeilla pääsin nauttimaan sukulaisteni ja koko perheeni seurasta. Vesta veti huikaisevan ihanan keikan. Vietin ylivoimaisesti parhaan kesäpäivän Turun saaristossa, Ölmosassa. Kuun lopussa piipahdin Suvin kanssa superturkoosille salalammelle hyppimään keinusta lampeen.
Elokuu
Kuukausi meni ilmeisen vahvasti töissä. Kämppikseni Suvi ja Mari tekivät itse sushia meille. Vietin muutaman päivän Helsingissä aivan turistina kiertäen Kansallismuseossa Barbie-näyttelyn, maleksien pitkin kaupunkia Suomenlinnaa myöten ja treffaillen ystäviäni. Kävin lounastreffeillä veljeni kanssa. Selvittelin isoisoisäni replikoitavan laivan kohtaloa Viaporin telakalla. Virallisena viimeisenä kesäpäivänä kävimme Suvin ja Anninan kanssa Sinkkolan kotieläinpihassa ihmettelemässä eläimiä.
Syyskuu
Kuukausi alkoi sydänsuruilla ja vaaleanpunaisten lasien rikkoutumisella. Kesäromanssi loppui. Kesätyöt Marimekolla jatkuivat vielä syyskuun loppuun saakka. Kuun puolivälissä aloitin kolmannen yliopistovuoden ja haaveilemani sivuaineopinnot monimateriaalisen käsityön parissa. Oli ihana nähdä pitkästä aikaa isolla porukalla opiskelukavereita! Kuun lopussa oli yksi vuoden parhaimmista viikonlopuista, kun suuntasimme Marin kanssa Kolille ja vaelsimme vuorokauden aikana 46 km, yövyimme kodassa ja nautimme mielettömästä Suomen luonnosta. Ensimmäisen muutaman kilsan aikana 14 vuotta vanha vaelluskenkäni sanoi sopimuksensa irti ja kengän pohja irtosi. Loppupäivän kenkä vielä kesti menossa mukana, mutta seuraavana päivänä turvauduin Marin varakenkiin. Ostin sydänsuruihini lennot Balille.
Lokakuu
Aloitimme lokakuun mukavasti Lehtiä Ilosaaressa -juhlinnoilla tyttöjen kanssa. Muuten aika meni kouluhommiin ja pariin opettajansijaisuuteen. Onneksi kouluhommien tiimellyksessä ehdin viettää ihanan viikonlopun partioystävieni kanssa. Kuun puolivälin jälkeen aloitin perusharjoittelun Joensuun Normaalikoulussa viidennellä luokalla 68 oppilaan parissa. Siinä sivussa touhusin myös sivuaineopintoja. Kuukauden ja myös yksi vuoden kohokohta oli ehdottomasti ainejärjestömme 50-vuotisjuhlat Sokos Hotel Kimmelissä. Tytöt juhli kauniina upeissa iltapuvuissaan ja pojat komeina tummissa puvuissaan. Juhlia seuranneen päivän juhlimme vielä kokonaisen päivän Silliaamiaisen parissa.
Marraskuu
Heti kuun alkuun matkasin Turkuun serkkuni, Annikan, huikean hauskoille kolmekymppisille. Nautin viikonlopun ajan tuosta Suomen ihanimmasta kaupungista. Muuten kuukausi meni ihan täysin koulun ja harjoittelun parissa. Välillä en ollut ihan varma, selviänkö edes loppuvuodesta. Kävin myös tekemässä pari työvuoroa Marimekolla.
Joulukuu
Kuunvaihteessa matkasimme kämppisteni kanssa Kuopioon vanhempieni luokse, sillä kauan odottamamme Pikku G:n keikka oli Kuopiossa! 😀 Alkukuun pusersin kovaa vauhtia harkkatehtäviä ja opetustunteja kasaan. Juhlimme ystäviemme kanssa jälleen itsenäistä Suomea upeassa kodissamme. Heti alkukuun puserruksen jälkeen suuntasin kohti Helsinkiä, moikkasin ihania ystäviäni Iidaa ja Jesseä, ennen kuin he ottivat suunnaksi uuden kotimaansa, Saksan ja minä loppuvuodeksi Indonesian. Vietin 29. syntymäpäiväni surffaten Canggussa, joulua ennen kävin ihmettelemässä luonnonvaraisia komodonvaraaneja Komodon saarella ja joulun vietin Gili Airin turkoosien vesien äärellä. Koin myös elämäni ensimmäiset maanjäristykset Gili Airilla, onneksi ihan pieniä. Eli ei hätää äiti ja iskä! Nyt uudenvuodenaattona nautiskelen 30 asteen lämmöstä Canggussa ja odotan illan juhlintoja uusien kavereiden kanssa.
Kiitos vuosi 2018, olit iloinesi ja suruinesi monivaiheinen! Kuvituksena sekä Unelmamajan että henkilökohtaisen Instgram-tilini Best nine. Katsotaan, mitä vuosi 2019 tuo tullessaan. Upeaa uutta vuotta 2019!
3 kommenttia artikkeliin ”Vuoden 2018 tilinpäätös”