Vuosikooste 2020

Olen tehnyt blogini alkuajoista lähtien jokaisen vuoden lopussa koonnin kuluneesta vuodesta. Pieni katsaus vuoden kohokohtiin, iloihin ja suruihin. Luin jälleen läpi kaikki aiemmat vuosikoosteet, ja niitä on kyllä kiva lueskella näin jälkikäteenkin. Vaikka vuosi vaihtuikin jo, ei koosteen kirjoittelu ole vieläkään liian myöhäistä, eletäänhän tässä vasta vuoden 2021 ensimmäistä kokonaista viikkoa!

Aiemmista vuosista yhteenvetona voisi summata sen, että vuosi 2016 oli melkoista vuoristorataa, 2017 puolestaan tasaisen hyvä, 2018 oli pääosin mukava, mutta joitain heittelyjä toki mahtui mukaan, 2019 on ollut tähän astisista vuosikoostevuosista ehdottomasti tasaisin ja paras. Onkin siis mielenkiintoista nähdä, millaiseksi vuoden 2020 koonti muodostuu. Väittäisin, ettei se ollut elämäni paras, muttei todellakaan huonoinkaan.

Unelmamajan yhdeksän tykätyintä kuvaa Instagramissa vuonna 2020

Tammikuu

Otin vuoden 2020 vastaan Vietnamissa, Saigonin bilekadulla. Vietin joulun ja uudenvuodenvaihteen tienoilla pari viikkoa Vietnamissa ja heti vuoden alussa palasin takaisin Suomeen. Paluumatkalla koin mukavan yllätyksen, kun lentokentällä porttihenkilö ilmoitti printtaavansa minulle uuden lipun bisnekseen. En heti ihan tajunnut, mitä tapahtui, mutta niin vain pääsin lentämään paluumatkalla maailman parhaaksi valitussa business-luokassa. En valittaisi, jos pääsisin uudestaankin. Tammikuu jatkui mukavissa merkeissä, kun sain vihdoin virallisesti kandin tutkinnon ulos laitokselta. Valmistuin siis kasvatustieteen kandidaatiksi, tosin valmistuminen ei tuntunut niin kummoiselta, kun maisterin hommat oli vielä aivan levällään. Kuun lopussa matkustin pitkästä aikaa Turkuun, vanhaan kotikaupunkiini ja nautin jälleen tuosta ihanasta kaupungista, sekä tunsin samalla pientä haikeutta.

Helmikuu

Helmikuu oli ihana kuukausi, vaikka siihen mahtui myös ärhäkkää flunssaa. Helmikuussa saatiin nauttia hetken aikaa upeista pakkassäistä Joensuussa ja pääsin vihdoin myös järven jäälle kävelemään. Ystävänpäiväviikonloppuna sain parhaan ystäväni Joensuuhun vierailulle ja vietimme törkeän hauskan viikonlopun. Helmikuussa nautiskeltiin myös opeopiskelijoiden Talvipäivistä Jyväskylässä. Tapansa mukaan hauska, mutta rankka viikonloppu, jonka jälkeen iskikin kamala flunssa. Loppukuusta pääsin vielä lunastamaan 30-vuotislahjaksi saamani lahjakortin ravintola Gröniin. Niin hyvää ruokaa, loistava palvelu ja kiva konsepti. Ruokaseuraksi sain jälleen parhaan ystäväni sekä isoveljeni.

Maaliskuu

Kuukausi alkoi jännittävästi, kun matkustin Tampereelle työhaastatteluun. Hain opetöitä Vietnamista, mutta lopulta homma hieman arvatenkin tyssäsi kesken oleviin opintoihini. Silti kokemuksena tosi hyvä ja haastattelu meni ihan nappiin. Heti työhaastiksen jälkeen matkustin Helsinkiin, josta jatkoimme perheen kanssa yhteisen perheviikonlopun viettoon Iso-Britanniaan, Manchesteriin. Tässä vaiheessa koronasta jo puhuttiin, mutta silti Euroopassa oltiin vielä hyvin tiedottomia tulevasta. Neljä päivää reissusta paluumme jälkeen Suomen hallitus esitti ensimmäiset rajoitteet ja suuri epätietoisuus vyöryi päälle. Loppukuu meni hieman epätodellisissa fiiliksissä ja ihmetellen maailman menoa.

Huhtikuu

Huhtikuu meni vahvasti omissa oloissani poikkeusajan vuoksi. Päivät kuitenkaan eivät käyneet pitkiksi, sillä suoritin opintojeni viimeistä harjoittelua, tällä kertaa täysin etänä. Vaikka tuolloin koko säätö tuntui tosi rankalta ja hommat venyivät välillä kellon ympäri, jälkikäteen ajateltuna kokemus oli tosi hyvä ja opettava. Koen oppineeni tuossa harkassa enemmän kuin ns. normaalioloissa olisin oppinut. Koneella istumisen vastapainoksi ulkoilin tosi paljon ja aloitin pitkästä aikaa taas juoksuhommat. Kävimme myös muutaman opiskelukaverini kanssa Kolilla nautiskelemassa melkein aavemaisen tyhjästä kansallismaisemasta. En ollut koskaan ennen ollut Kolilla, niin ettei siellä ollut ketään muuta kuin oma porukka. Kuun lopussa vietettiin myös vappua, joka olikin hyvin erilainen, millaiseksi olin kuvitellut viimeisen opiskeluvappuni. Tällä kertaa vappu meni omassa yksiössäni etäyhteyksin ystävieni kanssa. Ja ainakin omaksi yllätyksekseni se olikin tosi hauskaa!

Toukokuu

Toukokuussa jatkoin juoksemista ja tein ulkotreenejä ystäväni kanssa. Sain toukokuussa tietää kesätöistä uudessa ravintolassa, jossa viettäisin kesällä pari kuukautta. Eikä työuutiset jääneet tähän, sain nimittäin toukokuussa tiedon myös ensimmäisestä pidemmästä opehommasta ja muutosta Helsinkiin. Aloin valmistautua muuttoon ja uusiin töihin esimerkiksi karsimalla tavaraa. Vietin toukokuun loppupuolella aivan ihanan mökkipäivän kummipoikani ja hänen vanhempiensa kanssa. Tuona iltana näin yhden upeimmista auringonlaskuista.

Kesäkuu

Kesäkuussa tuli painettua paljon töitä ravintolassa, paljon uutta opittavaa ja uusia ihmisiä, mutta myös hämmentävän helposti vanhoihin hommiin solahtamista. Oli ihanaa nähdä ihmisiä parin kuukauden jälkeen. Alkukuusta kävin piipahtamassa pikaisesti Helsingissä ja uudella työpaikallani. Vapaapäivinä suuntasin muutaman kerran perheemme mökille ja nautiskelin suppailusta. Nautin Joensuun lähimaastoista ja kolusin vapaa-ajallani lähiseudun matkakohteita. Vietin kivan juhannuksen perheemme mökillä. Ennen kuin muu perhe saapui juhannuksen viettoon, olin ensimmäistä kertaa ihan yksin yötä mökillä ja se oli älyttömän rentouttavaa, eikä yhtään pelottavaa, kuten ensin ajattelin.

Heinäkuu

Heinäkuu meni tulevaa muuttoa valmistellen ja fiilistellen. Tein töitä ja melkein kaiken vapaa-ajan käytin muuttolaatikoiden pakkailuun, tavaroiden karsimiseen ja viimeisiin fiilistelyihin Joensuussa. Kävin lempparipaikoissa ja nautin tuttujen ihmisten seurasta. Kävimme työkavereiden kanssa aftereilla. Vietin rentouttavan vuorokauden Valamon luostarissa. En voi kuin suositella! Leikkasin muutaman vuoden tauon jälkeen taas polkkatukan. Kuun lopussa pakkasimme vanhempieni kanssa muuttokuormani ja suuntasin Helsinkiin.

Nainen joka muuttaa hiuksensa, on aikeissa muuttaa elämänsä.

– Coco Chanel

Elokuu

Lomailin pari viikkoa kuun alussa, luuhasin ravintoloissa, kahviloissa ja museoissa. Kävelin ihan tolkuttoman paljon, silti housut alkoivat kiristää kaiken herkuttelun vuoksi. Aloitin kuun puolivälissä opettajan työt ensin parin viikon sijaisuudella yhdessä luokassa, sen jälkeen toukokuussa sovitussa pestissä saman koulun toisessa luokassa. Vietimme serkkujeni kanssa hauskat rapujuhlat ja järjestimme serkulleni yllärimorsiussaunan perheeni mökillä. Juhlistin parhaan ystäväni 30-vuotissynttäreitä ja saunoin Sompasaunalla.

Syyskuu

Syyskuu alkoi flunssalla ja kävin elämäni ekassa (joskaan en viimeisessä) koronatestissä. Ei niin paha kuin sanottiin, mutta ei mikään mukavinkaan tapahtuma. Aloitin työt sovitussa pestissä ja opettelin luokan tapoja. Lähimatkailin Sipoonkorvessa, Suomenlinnassa, Keravalla, Korsossa ja Korkeasaaressa. Aloitin kuun loppupuolella juoksukoulun.

Lokakuu

Lokakuu oli käsillätekemisen kuukausi. Suuntasin parhaan ystäväni kanssa Fiskarsiin lunastamaan toisen 30-vuotislahjani, lasinpuhalluskurssin. Superhauskaa ja kiehtovaa tekemistä, josta minua muistuttavat nyt kotona itse puhalletut maljakko, pullo, lasipallo ja koristepingviini. Pääsin työntämään käteni myös saveen, kun vietimme työhyvinvointi-iltaa keramiikkapajalla. Haaveilen säännöllisesti keramiikkaharrastuksen uudelleenaloittamisesta. Vietin opettajan syyslomaa ja aloitin vihdoin graduni kirjoittamisen. Matkasin muutamaksi päiväksi Kuopioon. Sain tiedon kevään töistäni saman koulun palveluksessa. Halloweenia odotettiin ja juhlittiin innolla oppilaiden kanssa.

Marraskuu

Kuukausi alkoi kivoilla treffeillä kivan tyypin kanssa ja sain marraskuun pimeyteen roiman annoksen piristystä. Vanhempani tulivat käymään Helsingissä ja vietin äitini kanssa äiti-tytär-illan, vierailimme Kiasmassa vanhempieni kanssa ja herkuttelimme koko perheen voimin super hyvän illallisen parissa. Työpäivät venyivät pitkiksi oppimiskeskusteluiden vuoksi, vastapainona vietimme paljon hauskoja hetkiä oppilaiden kanssa. Kulutimme parhaan ystäväni kanssa Disneyn leffoja.

Joulukuu

Fiilistelin Helsingin keskustan upeita jouluvaloja ja laskimme oppilaiden kanssa öitä joululomaan. Luokkamme seinää koristi personoitu joulukalenteri ja hommasin itsellenikin monen vuoden tauon jälkeen partiolaisten adventtikalenterin. Juhlistin 31v.-synttäreitäni älyttömän hyvän illallisen parissa. Valmistauduin pikku hiljaa luokan vaihdokseen ja vietimme koululla leppoisia viimeisiä päiviä ennen joululomaa. Odotin joulua enemmän kuin vuosiin, sillä tämä oli ensimmäinen jouluni Suomessa viiteen vuoteen. Lopulta joulu meni osaltani hieman ohi, kun heräsin aattoaamuna angiinaan. Onnekseni lääkkeet tepsivät tehokkaasti ja sain vähän myös nautiskella pyhistä perheeni ja enoni perheen seurassa mökillämme, jonne saapui sopivasti jouluksi myös lumipeite. Uusivuosi vaihtui myös monen vuoden tauon jälkeen Suomessa, rauhallisesti omassa kodissa parhaan ystäväni seurassa.

Vuosi oli kaikessa outoudessaan ja erikoisine olosuhteineen lopulta oikein hyvä. Vuosi tarjoili niin uusia haasteita kuin mahdollisuuksiakin. Kuten näkyy, vietin paljon aikaa parhaan ystäväni kanssa, jonka kanssa asumme nykyään 8 min kävelymatkan päässä toisistamme. Sain pitää vanhat ystäväni ja kerrytinpä saldoa myös muutamalla uudellakin. Vuosi 2020 oli ikimuistoinen, ja yllättävän lempeä, onnekseni 2021 on alkanut samansuuntaisesti.

Hyvää uutta vuotta 2021! Toivottavasti se on sinulle sinunnäköisesi ja mahtava!

@: UNELMAMAJA@GMAIL.COM
SEURAATHAN UNELMAMAJAA MYÖS NÄISSÄ KANAVISSA
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

2 kommenttia artikkeliin ”Vuosikooste 2020

  1. Tämä oli kyllä eriskummallinen vuosi – myös täysin erilainen kuin sitä olisi arvannut. Itse tuli tehtyä todella paljon viikonloppureissuja Suomen luontoon sekä kansallispuistoihin että piilokojuihin. Ne olivat huippukokemuksia, suosittelen! Kesällä pääsi myös matkustamaan koronatilanteen ollessa parempi, jolloin nautimme useamman viikon upeista alppimaisemista.

    Tykkää

    1. Oli toden totta eriskummallinen vuosi, hyvässä ja pahassa.

      Teidän reissut kuulostavat kivoilta! Etenkin kansallispuistot kiinnostavat ja vetävät puoleensa, tosin Alpitkin olisivat upea kokea pitkästä aikaa. Ehkä tänä vuonna jo pääsisi jonnekin lähiseutuja pidemmälle, vaikka ei niissäkään kyllä mitään vikaa ole.

      Tykkää

Vastaa käyttäjälle Mikko / Matkalla Missä Milloinkin Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s