Herkullinen kiitos

Vietin viikko sitten superkivan kaveriviikonlopun Helsingissä. Siellä kun tuntuu majailevan oikeastaan suurin osa kavereista. Mukavaa illanistuntaa, brunssia ja lounastelua, kakkukahveja unohtamatta. Kävi vielä niin, että ystäväpariskunta oli itse pois kaupungista vierailuni ajan, niin sain asustella heidän ihastuttavassa asunnossa kaupungissa vierailuni ajan ja pystyin huitelemaan tasan oman aikatauluni mukaan.
Lue loppuun →

Tunnelmallinen ilta

Itä- ja Pohjois-Suomessa on kuulemma saatu jo nauttia vähän lumesta. Tosin ihan pohjoista lukuun ottamatta tuo valkoinen töhnä ilmeisesti on sulanut yhtä nopeasti pois kuin on ilmestynytkin. Täällä Lounais-Suomessa painetaan menemään sysipimeässä, mutta melko lämpimässä säässä. Sää onkin aika iso syy siihen, ettei hirveästi ole vielä joulufiilistä ovella, vaikka glögiä ja pipareita olenkin jo nauttinut. Joulutorttujen aika voisi olla sitten viikonloppuna. Lue loppuun →

Kesäkurpitsapasta

En ole todellakaan oman elämäni Master Chef vaikka melko paljon kokkailenkin sekä leivon. Yleensä kuitenkin onnistun loihtimaan mukiin menevää sapuskaa ja joskus ammun jopa tajunnan räjäyttävillä komboilla. Olen oppinut, että ruuan kanssa saa ja pitääkin leikkiä. Ei se kokkailu tai leipominen ole niin vakavaa. Mitäs sitten, jos kokeilu ei menekään ihan maaliin tai lautasella möllöttääkin eri näköinen luomus kuin ruokalehden sivuilla. Ei se maailmaa kaada. Korkeintaan yhden ruokailukerran. Jälleen yksi kokeellisempi kerta oli, kun päätin testata jauhopastan sijaan kesäkurpitsasta tehtyä pastaa.  Lue loppuun →

Tulta ja tappuraa

No nythän ne masentavat syyskelit sitten iski päälle ihan rytäkällä. Viikonloppu oli harmaa kuin tuhkapilvessä olisi harhaillut. Tosin oli märkää ja viimaista. En ole kuitenkaan ihan kokonaan vastaan näitä vihmaisia ja sateisia päiviä, tai etenkään iltoja. Saa hyvällä omalla tunnolla skipata lenkin ja voi sen sijaan ryömiä sohvan nurkkaan kliseisesti teekuppi kourassa kynttilöiden lepatellessa valoaan. Poltan kynttilöitä lähes tulkoon joka ilta. Ja määrä todellakin korvaa laadun.
Lue loppuun →

Viikunavuohenjuustonyytit

Nyt marraskuun korvilla kauppojen HeVi-osastoilta löytyy vaikka minkälaisia hieman eksoottisempiakin hedelmiä edullisempaan sesonkihintaan. Näihin aikoihin nappailen ostoskoriini etenkin persimoneja, granaattiomenoita, avokadoja ja viikunoita. Jälkimmäisistä teinkin ihan mielettömän hyviä nyyttejä viikonloppuna ja ajattelin nyt jakaa idioottivarman, mutta huikaisevan herkullisen ohjeen teidän kanssanne. Vaikka tässä mennäänkin valmistaikinalla ja kaupan hillolla hieman aidan matalammasta päästä, ei se lainkaan heikennä lopputulosta.
Lue loppuun →