Vaikka omistan vohveliraudan, ei sitä tule käytettyä ainakaan liikaa. Aika usein koko masiina unohtuu kaapin perälle pölyttymään, vaikka vohvelit ovat herkullisia ja suht vaivattomia valmistaa. Ja kun niitä voi valmistaa sekä suolaisena että makeana versiona.
Tällä kertaa vinkkaan maistuvasta suolaisten vohvelien kombosta, mutta samalla taikinaohjeella saa tehtyä myös makeita vohveleita, kun taikinaan lisää 1 rkl sokeria. Itse tosin tykkään syödä tällä ns. suolaisella ohjeella valmistettuja vohveleita myös makealla täytteellä, joten taikinan modaus makeaan ei ole edes välttämättä tarpeen.
TARVITSET VOHVELITAIKINAAN (n. 6 vohvelia):
- 2 kananmunaa
- 2 dl vehnäjauhoja
- ¼ tl suolaa
- 2 dl maitoa (myös kasvimaito käy, itse pidän makeuttamattomasta mantelimaidosta)
- 0,5 dl kivennäisvettä/vichya
- 25 g voisulaa/öljyä
TEE NÄIN:
- Vatkaa kananmunan rakenne rikki.
- Lisää jauhot, suola ja puolet maidosta. Sekoita hyvin. Lisää loput maidosta.
- Lisää kivennäisvesi ja sulanut sekä jäähtynyt voisula. Sekoita tasaiseksi.
- Anna tekeytyä noin 30 min.
- Paista rasvatulla vohveliraudalla kauniin värisiksi.
- Lisää täytteet ja nauti!
TÄYTTEET:
- Ranskankermaa
- Surimia/katkarapuja
- Kevätsipulia pilkottuna
Täytteeksi voit kokeilla mitä vain mieleen pilkahtavaa komboa. Valitse muutama toisiinsa sopiva maku, ja ruoka on valmis.