Vaivattomat aamupalasämpylät

Nämä sämpylät voisi tuntea myös nimellä jääkaappisämpylät. En edes tiedä, kuinka monesti olen viimeisen vuoden aikana tehnyt aamupalaksi näitä sämpylöitä, mutta monta. Viimeistään näillä sämpylöillä tein vaikutuksen poikaystävääni vuosi sitten, joten uskallan väittää näitä melkoisen hyviksi sämpylöiksi.

Parasta näissä on helppous, maku ja rakenne. Taikina on helppo tehdä, ei laisinkaan vaivaamista tai kohottamista. Sekoita vain ainekset sekaisin ja anna taikinan tekeytyä jääkaapissa yön yli. Ainoa vaikeus näissä on, että taikina pitää muistaa tehdä valmiiksi hyvissä ajoin. Teen taikinan yleensä illalla valmiiksi jääkaappiin, niin aamulla saa lykätä pellin uuniin ja aamupalaksi saa uunituoreita sämpylöitä. Joskus olen herännyt jopa kolmelta yöllä pyöräyttämään taikinan odottamaan aamua. Onneksi taikinan tekemiseen ei mene kuin pari minuuttia, kun sitä on niin usein tullut tehtyä. Ensikertalaisellakaan ei montaa minuuttia tuhraannu tämän taikinan parissa. Olen näiden lukemattomien kertojen aikana testaillut kaurahiutaleiden ja jauhojen erilaisia suhteita. Tämän alla olevan ohjeen suhde on armottoman raadin mielestä se toimivin.

AAMUPALASÄMPYLÄT 5-6 kpl

TARVITSET

  • ½ pss kuivahiivaa
  • 1,5 dl kaurahiutaleita
  • 5 dl vehnäjauhoja (voit testata myös muita jauhoja)
  • ½ rkl suolaa
  • 3,75 dl kädenlämpöistä vettä
  • ½-1 rkl öljyä
  • (pinnalle siemeniä, esim. seesamin- tai auringonkukansiemeniä)

TEE NÄIN:

  1. Sekoita kuivat aineet sekaisin kulhossa, jossa on kohoamisvaraa.
  2. Lisää vesi ja öljy, sekoita kunnolla.
  3. Peitä astia kannella tai kelmulla ja laita jääkaappiin. Anna tekeytyä muutama tunti, mielellään yön yli.
  4. Kun taikina on tekeytynyt, lusikoi taikinasta 5-6 kekoa leivinpaperilla peitetylle pellille. Saavat olla rustiikkisia kekoja, ei tarvitse muotoilla tai pyöritellä käsissä.
  5. Viimeistele siemenillä.
  6. Paista uunin keskitasolla 225ºC n. 30 minuuttia. Tai kunnes pinta on kauniin värinen. Kun sämpylä on kypsä, pohja kumisee sitä varovasti kopauttaessa.
  7. Anna sämpylöiden levähtää muutama minuutti ja nauti!
@: UNELMAMAJA@GMAIL.COM
SEURAATHAN UNELMAMAJAA MYÖS NÄISSÄ KANAVISSA
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

Kiva, kun jätät kommenttia.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s