Piparikranssi

Piparit kuuluvat jouluun ja joulun odotukseen. Osa vannoo itse tehdyn piparitaikinan nimeen ja osa oikaisee kaupan valmiin taikinan kautta. Itse kuulun tähän jälkimmäiseen porukkaan.

Mielestäni parhaimpia piparkakkuja ovat kaupasta ihan valmiina löytyvät ohuet piparit, mutta koristeluhommiin tykkään käyttää valmista taikinaa, josta sitten muotoilen halutunlaisia kakkusia. Pari vuotta sitten tein aika hauskoja piparikaktuksia ja pieniä asetelmia pipareista, teinpäs jokunen vuosi sitten myös pipareita korkkisista lasinalusistakin. Eli erilaisia piparkakkuhommia on tullut puuhailtua aiempinakin vuosina. Tänä vuonna halusin testata, kuinka onnistuisi piparikranssi.

Leikkasin ensin piparkakkulevystä lautasen avulla ympyrän, ja pienemmän lautasen avulla ympyrästä sisäosan pois. Tämän jälkeen leikkelin lopusta taikinasta vapaalla kädellä lehtiä, tähtiä ja kukkasia, muottien avulla ympyröitä. Asettelin osan lehtipipareista pellin reunaa vasten, jolloin näistä tuli kolmiulotteisia ja taipuneita lehtiä kranssin ilmettä monipuolistamaan. Tämän jälkeen piparit saivat olla uunissa muutaman minuutin paistumassa. Koristelin paistetut ja hyvin jäähtyneet piparit pikeerillä. Kokeilin näihin pipareihin itselleni uutta koristelutekniikkaa, jossa pikeeriä pursotettiin nauhana keksin pintaan ja nauhaa levitettiin piparkakun pintaan siveltimellä, jolloin pinnasta tuli aika hauskan eläväinen. Annoin pikeerien kovettua ja kuivua rauhassa seuraavaan päivään. Seuraavana päivänä liimasin kukat ja lehdet kiinni kranssipohjaan samaisella pikeerillä ja annoin liimauksen jälkeen kuivua taas muutaman tunnin. Tämän jälkeen pujotin vielä juuttinarun ripustusnauhaksi ja kranssi oli valmis seinälle. Omasta mielestäni tästä tuli aika hauska ja toimisi kivasti pienenä joulumuistamisena. Hommaan menee jonkin verran aikaa, kun pikeerien täytyy antaa kuivua, mutta muuten homma on hyvinkin helppoa ja vaivatonta.

@: UNELMAMAJA@GMAIL.COM
SEURAATHAN UNELMAMAJAA MYÖS NÄISSÄ KANAVISSA
FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

2 kommenttia artikkeliin ”Piparikranssi

Kiva, kun jätät kommenttia.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s