Leipominen on ihanaa ja rentouttavaa puuhaa, mutta yksin asuessa hieman kinkkistä, kun kaikkia tekeleitä ei viitsisi ainoastaan omaan mahaan tunkea. Onneksi tähän melko positiiviseen ongelmaan on löytynyt kiva ratkaisu. Vien nimittäin osan leipomuksistani yliopistolle meidän kässän sivuaineryhmän nautittavaksi. Ja kuinka ihanaa onkaan, kun vastaanotto on aina sydämellinen ja kehujen saattelema!
Viime viikolla iski jälleen leivontapuuska ja halusin leipoa jonkin sortin suolaisen piirakan opiskelijakollegoideni iloksi. Pohdin hetken aikaa, minkä tyyppisen piiraan tekisin, sillä halusin ottaa huomioon kasvissyöjät ja tiedossani olevat allergiat (esim. kala ja paprika). Lopulta päädyin Kinuskikissan Pikkusiskon sipulipiirakan ohjeeseen, jota tuttuun tapaani hieman taas muokkasin omaan käyttööni sopivaksi.
POHJA
TARVITSET:
- 3,5 dl vehnäjauhoja
- 1½ dl Emmental-juustoraaste (Mustaleima)
- 150 g voita
- ½ dl vettä
TEE NÄIN:
- Sekoita jauhot ja juustoraaste
- Nypi pehmennyt voi joukkoon
- Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi massaksi
- Voitele piirakkavuoka (tässä tapauksessa käytin kahta vuokaa: ∅ 24cm ja ∅ 16cm) ja levitä pohja vuokaan
TÄYTE
TARVITSET:
- 500 g sipulia (käytin kelta- ja punasipulia)
- 3 kananmunaa
- 3/4 dl kaurakerma
- 2½ dl Emmental-juustoraaste (Mustaleima)
- 1 tl suola
- ½ tl pippuri
- ½ muskottipähkinä
LISÄKSI PIIRAKAN PÄÄLLE:
- 100 g Blackie-valkosipulituorejuusto
TEE NÄIN:
- Pilko sipuli melko pieniksi paloiksi ja kuullota niitä hetki pannulla öljyssä
- Sekoita kaikki täytteen raaka-aineet yhteen
- Kaada täyte piirakkapohjan päälle
- Murusta valkosipulituorejuusto täytteen päälle
- Paista uunin keskitasolla 200ºC asteessa noin 40 minuuttia.
Sain tällä määrällä aikaiseksi yhden normaalikokoisen (∅ 24cm) sekä yhden pienen (∅ 16cm) piirakan. Isompi piirakka katosi parempiin suihin yhden kahvitauon aikana. Piirakka sekä makeana kylkiäisenä olleet brasilialaiset brigadeirot saivat aikaan minulle kunniakkaan tittelin opiskelijakollegani toimesta: maailman uskomattomin kahvitaukokuningatar 😄